perjantai 28. maaliskuuta 2014

Menetelmän esittelyä opiskelijoille

Piipahdin Hämeen ammattikorkeakoululla järjestetyssä Järjestöpäivässä esittelemässä Aistien-menetelmää tuleville sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Samalla menetelmä oli esillä muille järjestötorilla mukana olleille sosiaali- ja terveysalan paikallisille ja valtakunnallisille järjestöille.

Reippaana tyttönä vein itse liikuteltavan Aistien-tilan torille. Kokoamiseen meni tuplaten aikaa suhteessa siihen miten pitkään opiskelijoilla oli aikaa kierrellä tilassa. Esittelystä jäi kuitenkin positiivinen tunnelma ja esittelyreissu mielestäni kannatti. Tilassa oli koko ajan joku kyselemässä, keskustelemassa ja aistimassa kanssani. 

Menetelmäopas ja verkkoluentosarja tuntui kiinnostavan monia. Positiivista palautetta tuli siitä, että menetelmä oli mallinnettu ja oppaan avulla se voitiin ottaa käyttöön muuallakin. Opiskelijoille tämä tarkoitti yhtä menetelmää ammattityökalupakkiin, sitä oli mukava tarjota heille.

Esillä olleen Aistien-tilan aiheena oli kylätoiminta, joka oli koottu yhdistelemällä parin vuoden aikana käytössä olleista materiaaleista. Video vei kävijän kesäiselle ajelumatkalle Letkun-kylälle, kuvasarja puolestaan tutustumaan kylätapahtumiin ja kylätaloihin. Maistiaisena oli talkoopullaa ja tuoksupurkeissa öljymaalin sekä tervan tuoksua. Tilaa elävöitin kylälehdillä ja muilla esitteillä.

Keskustelu oli tilassa rentoa ja opiskelijat juttelivat mitä heille tuli mieleen tilan aistimateriaaleista. 
Päivän päätteeksi nappasin lyhyen videon teltan ovelta.














Heli / Hämeen Kylät ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti