keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Koijärven alueen kylillä innostuttiin Aistien-tilasta



Hämeen Kylät ry:n viides kyläpilotti sijoittui Forssaan Koijärven alueen kylille. 

Aistien-tila toteutettiin neljän kylän kera kolmelle kylätalolle marraskuussa. Kyläyhdistysten ja kyläläisten kanssa koottiin historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta pohdiskeleva aistien-tila. Tavaroita, valokuvia ja lehtileikkeitä löytyi kyläyhdistyksiltä, Nuorisoseuralta ja kyläläisiltä.

Historiaosuudessa oli mm. Matkun entisen lankarullatehtaan puurullia ja tapettitehtaan tapettirullia. Monessa tuvassa käytetyt esineet kertoivat eletystä elämästä. Erityisesti lapsia kiinnosti kahvimylly, lankapuhelin, putkiradio ja puupalikat.

Historiasta siirryttiin nykypäivän tavaroiden kautta tähän hetkeen. Tavaroina olivat mm. Mp3-soitin, kännykkä ja muovilelut. Tulevaisuustilassa oli esillä Koijärven koulun 5- ja 6-luokkalaisten piirustusnäyttely Unelmien kylä sekä Forssan kaupungin myytävät tontit maaseutualueella.

Videotykillä heijastetuissa kuvasarjoissa esiteltiin vanhoja kuvia eri kyliltä, kylämaisemia ja tapahtumia viime vuosilta sekä keskustelun virittäjinä toimivat tulevaisuusvisiokuvat.


Lueskeltavina olivat iäkkäiden asukkaiden muisteluita eletystä elämästä ja uusien asukkaiden mietinnät kylälle asettumisesta.

Haisteltavina oli tervaa, tervasaippuaa ja Kamferia. Makuina oli tarjolla ruisleipää erilaisilla variaatioilla.

Kävijöitä oli runsaasti, sekä vakituisia asukkaita että loma-asukkaita eri kyliltä. Lisäksi päiväkodin lapset sekä Koijärven eskarilaiset ja koululaiset kävivät ryhmittäin tutustumassa Aistien-tilaan.

Aistien-tila – idea poikinee kyläläisten kesken jotakin, sen verran vaikuttavana ja kiinnostavana pidettiin erityisesti historiaosuutta. Tarvetta oman kylän ja omille muisteluksille selvästikin on. Aistien-tila – kiertue tarjosi oivan alustan erilaisille kohtaamisille.

Järjestäjänä olivat Hämeen Kylät ry, Koijärven Alueen Kylät ry, Kojon Kyläyhdistys ry, Kojon Nuorisoseura ry, Matkun Kyläyhdistys ry, Peräjoen Kylätoimikunta ry ja Vuollun Kyläyhdistys ry.

Terveisin, Anne Kettunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti